Kantapöydässä Tukevaa asiaa tuopin ääressä.

Kaikki blogit puheenaiheesta Tulli

Virkavaltaisuudessa ja korruptiossa on kivaa elää, vai mitä?

Turun alioikeudessa 2016 syksyllä oli liettualainen sarja-asuntomurtaja riitautunut ilmaisen oikeusavustajansa kanssa ja räyhäsi tuomareillekin. Hän halusi vähintään 7 kuukauden ehdotonta tuomiota, kun oli tarjottu päätöksessä vain ehdollista. 

Juristilleen oli perustellut, että halusi talveksi Turun uuteen vankilaan opiskelemaan tietokoneasentajaksi, kuten oli kaverinsakin tehnyt. Ei tullut 7 kuukautta vaan se ehdollinen. 

Kauppasodat palasivat - Suomen huolehdittava eduistaan

Yhdysvaltain (USA) asettamat terästullit ja sen seurannaisvaikutukset voivat olla Suomen orastavan talouskasvun kannalta todella vahingollisia. On selvää, että Euroopan unionin (EU) puolittainen pörhentely vastatoimina asetettaviin pitkiin tullilistoihin ei Suomea auta - päinvastoin. Seurauksena on väistämättä meille tärkeiden tuotteiden joutuminen ennen pitkää USA:n tullikorotusten listalle. Suomen kansantaloutta on jo valmiiksi rasittanut 10 vuoden turha lama. Bruttokansantuote on kitunut alemmalla tasolla kuin vuonna 2007.

Tullin johtaja: Huumeiden nettikauppa kasvaa koko ajan

Luin tossa TS:n jutun: Tullin johtaja: "Ministerin pitsa kylmettyy ennen kuin netistä tilatut huumeet ovat kotona".

Tullin valvontaosaston johtaja Sami Rakshi mainitsee jutussa karun totuuden: "Eihän kukaan todellisuudessa pysty pysäyttämään huumeiden kaupankäyntiä. Jos suljet yhden kauppakanavan, tilalle nousee kuusi uutta."

SoTe-uudistus tarvitsee rinnalleen SiTu-uudistuksen

Käsittelemme eduskunnan hallintovaliokunnassa parhaillaan tulevan vuoden budjettia ja sisäisen turvallisuuden osalta tilanne näyttää sanalla sanoen haastavalta. Niin poliisi kuin rajavartiolaitoskin joutuvat supistamaan toimintojaan, eikä tullinkaan tilanne erityisen valoisa ole. Ulkoisen turvallisuuden osalta Puolustusvoimat on sekin jo pitkään paininut määrärahaongelmien kanssa. 

Suomalaisviranomaisten asiakaskäyttäytyminen ei vastaa enää muuta Eurooppaa

Poliisin ulkomaalaisvalvontaan liittyvä tapaus viime viikonloppuna nosti esiin tärkeän suomalaiseen viranomaistoimintaan liittyvän asian. Voiko poliisi suorittaa ulkomaalaisvalvontaa niin, ettei samalla syyllistytä etniseen profilointiin tai summittaiseen teemavalvontaan eikä valvonta myöskään perustu valvonnan kohteeksi joutuvien henkilöiden ulkonäköön ja olemukseen? Onko Suomessa virkatehtävien hoidon toimintatavat enää ajanmukaiset ja onko asiakkaiden kanssa tekemisiin joutuvilla virkamiehillä riittävät sosiaaliset taidot?

Olisiko aika pohtia Tullin siirtoa sisäministeriön alaisuuteen?

Tulli on ollut viime aikoina uutisissa johtajakiistansa vuoksi. Paremminkin uutisissa voisi olla, koska Tulli suorittaa sille laissa annettua tehtävää edelleen perinteiseen tapaan. Sillä perinteinen Tulli yhä on, vaikka fiskaalisia tehtäviä ollaan siirtämässä verohallinnolle.

Jatkossa kolmansien maiden tuontitullit kerätään unionille, joka palauttaa summasta kymmenen prosenttia maksut keränneelle valtiolle. Rajoillamme tulliasemilla muutos ei varmaankaan näy, perustehtävät, tullaus ja valvonta säilyvät.

UMPISURKEAA BYROKRATIAA

On paljon puhuttu hallinnon tehottomuudesta ja byrokratiasta. Säästökohteitakin haetaan, milloin koululaisista, milloin sotesta. Ehdotan tullia. Olen nimittäin törmännyt tullin masinoimaan byrokratiafarssiin, jota voin seurata sivusta, kun olen "varsinaiseen toimintaan" tyytyväinen, eikä minulla ole asiaan enää mitään intressiä.  Kyseessä on minun autoni maahantuonti: tulli on palauttanut pilkulleen kaikki liikaa perityt verot. Olen kuvannut tätä surkuhupaisaa prosessia 22.7 blogissa ”Tulli on säästökohde”.

Autovero, veroauto.

Näin vaalien lähestyessä on verojen poistoa ja ennenkaikea autoveron poistoa väläytelty puolueen jos toisenkin taholta. Numeroiden nojalla tämä tarkoittaa syrjäseudun asukkaille taas uutta menoerää. Vaikea uskoa etteikö autoveron vuotuista verokertymää ( n. 900 milj.€ ) otettaisi polttoaineveron avulla takaisin tai korottamalla käyttömaksuja. 

Asiaa voi aina lähestyä myös järkevästi, postetaan autovero, mutta otetaan tilalle samansuuruinen liikenneturvallisuusmaksu.

 

Liikenneturvallisuusmaksua voidaan pienentää tai suurentaa seuraavin ehdoin:

kaljalaatikonlaskentavirasto. Tullin uudeksi nimeksi.

Tämä oli ehdotus suomalaiselta ammattikuljettajalta, kun seuraavan ongelman eteen päätyi.

Allaoleva on ammattikuljettaja aktiivin kertomus yhteistyöstä tullin kanssa.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä