*

Kantapöydässä Tukevaa asiaa tuopin ääressä.

Paavo Väyrysen kansalaisaloite halventaa demokratiaa

Tavallisena kansalaisena en voi olla ajattelematta, että Paavo Väyrynen (kesk.) haluaa kansalaisaloitteellaan vain näyttää keskisormea puolueensa johdolle tehden samalla suoranaista pilkkaa itse kansalaisaloiteoikeudesta ja parlamentaarisesta järjestelmästämme.

Värynen on Euroopan parlamentin jäsen. Viime marraskuussa hän kertoi tavoittelevansa ulkoministerin paikkaa nykyisessä hallituksessa. Hänen valittiin kevällä eduskuntaan, mutta 22. huhtikuuta hän ilmoitti jäävänsä europarlamenttiin. Väyrynen totesi Sipilän hallituksen nimittämisen jälkeen blogissaan pettyneensä, kun häntä ei valittu valtioneuvoston jäseneksi, sillä hän kertoi asettuneensa ehdolle eduskuntavaaleissa nimenomaan päästäkseen ulkoministeriksi. (Lähde: Wikipedia)

Pidän Väyrysen kansalaisaloitetta politiikan teon ja poliittisen vallankäytön näkökulmasta moraalittomana. Väyrystä ei voi poliittisen historiansa ja vaikuttamismahdollisuuksiensa vuoksi rinnastaa tavalliseen kansaan tai yksittäiseen äänestäjään, joita varten Kansalaislakialoite on säädetty. Väyrysellä on yhä täysi mahdollisuus jättää työnsä europarlamentissa ja ryhtyä kansanedustajaksi ja ennen kaikkea käyttää sitä kautta lakialoiteoikeuttaan Suomen eduskunnassa. Siihen ei tarvita mitään kansalaisaloitetta.

Perustuslakivaliokunnan mietinnön (PeVM 6/2011 vp - HE 46/2011 vp) mukaan "kansalaisaloitteessa on kyse edustuksellista demokratiaa täydentävästä vaikuttamiskeinosta, joka tarjoaa äänestäjille mahdollisuuden vaikuttaa suoraan poliittisen päätöksenteon asialistaan ja saada aloitteensa eduskunnan käsiteltäväksi. Kansalaisaloite voi toimia myös kanavana avata kansalaiskeskustelua ja nostaa uusia kysymyksiä poliittisen keskustelun kohteeksi. Parhaimmillaan kansalaisvaikuttamisen kehittäminen voi osaltaan yleisesti ehkäistä poliittista vieraantumista."

Näin ollen pidän erittäin ristiriitaisena sitä, että a) kansalaisaloitteen tekijänä on henkilö, joka on keskeisessä tehtävässä päähallituspuolueessa ja b) kansalaisaloitteen tekijällä olisi mahdollisuus käyttää lakialoiteoikeuttaan eduskuntaan valittuna kansanedustajana sekä olla mukana lainvalmistelussa sekä lakia koskevassa päätöksenteossa.

Kansalaisaloitteen idea on toimia ulkoparlamentaarisena vaikuttamiskeinona, eikä puoluepamppujen ja pelin poliitikkojen käsikassarana. Väyrynen on saavuttanut politiikassa lähes kaiken, paitsi presidentin jakkaran. Mikään ei tunnu hänelle riittävän. Siksi hän kaappaa itselleen aloiteoikeuden tavalliselta kansalta. Samalla hän halventaa demokratiaamme tekemällä pilkkaa kansanedustajan vaikuttamismahdollisuuksista ja parlamentaarisesta järjestelmästämme.

L'État, c'est Paavo.

Heikki Kähkönen
pienyrittäjä
Helsinki

LINKKI: Paavo Väyrysen "Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa"

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Kalevi Wahrman

Täältä lisää kansalaisaloitteellisuutta:
http://www.kansanaani.net/

Vain vastarinta johtaa tulokseen!
Kansan Äänen kesänumero 3 / 2015 on ilmestynyt.

http://www.kansanaani.net/

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Väyrysen aloite on suorastaan nerokas verrattuna niihin veijareihin jotka yrittävät kaataa avioliittolain joka ei ole vielä pystyssäkään, eikä siten minkäänlaisia kokemuksia perusteluiksi.

Kustaa Korkki

Kyllä Paavo on oikeassa siitä, että markka pitää saada takaisin. Kansalle, joka aina on korjannut taloutensa devalvaatiolla ei ole mitään mahdollisuutta menestyä eurossa. Kiitos ammattiyhdistysliikkeen vaatimien älyttömän suurien palkankorotusten. Jos en nyt ihän väärin muista niin otettaessa käyttöön viimeinen "uusi markka" 1962 niin siiloin tarvittiin 1.20 Fm yhden Dm:n ostoon. Kun Fm veteli viimeisiään niin tarvittiin 3.40 Fm yhden Dm:n ostoon. Eikö tämän pitäisi kertoa jotain Suomen talouden pidosta. Tietenkin olisi kaikille helpointa jos Saksa ottaisi Dm:n käyttöön ja muiden jäädessä euroon niin saataisiin euro devalvoitua vastaamaan suomalaisen ay-liikkeen palkankorotustavoitteita ja muiden persaukisten talouksien tarpeita.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kansalaisaloite on eräs varsin tärkeä osa parlamenttarismiä, joka tarkoittaa joustavaa vallanrajoitusta.
Olihan Gomulkan Puolassakin parlamentti, mutta ei ollut parlamentarismiä, oli myös monta puoluetta, mutta kommunistit tekivät päätökset.

Ahti Rönneberg

En ole ihan samoilla linjoilla Kähkösen kanssa. Luulen että Väyrynen haluaa kansalaisaloitteen kautta toimien tehdä eurosta eroamiskysymyksen tyyliin jossa menettely näyttää kansanäänestykseltä. Suomessakin alkaa olla tuskastumista siihen miten suuria asioita päätetään yli kansan mielipiteen.

Lakialoite Eduskunnassa ei olisi yhtä huomiota herättävä tapahtuma. Se aiheuttaisi vähemmän painetta nykyistä poliittista järjestelmää kohtaan.

Helsingistä katsoen Paavo on muuten aina pääsääntöisesti väärässä tai ainakin pahasti vanhanaikainen.

Itse olen sitä mieltä että euro on ollut Suomelle tuhoisa (alussa kannatin sitä, nyt en). Sen myöntäminen vain on nykyiselle valtaeliitille mahdotonta koska euroon liittyy niin paljon muuta kansainvälispoliittista peliä ja edun tavoittelua jopa henkilötasoa myöten.

Juu, eikä Paavo ehkä ole itse koko valtakunta.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Mielenkiintoinen näkemys että kansanäänestys halventaisi demokratiaa, äänestettäisiin sitten ihan mistä tahansa. Varsinkin kun näkemys tulee vapaan toimittajan kynästä. Ehkä toimittaja ei sittenkään ole niin vapaa?

Toimituksen poiminnat